Den europeiska igelkotten (Erinaceus europaeus) är ett av våra mest älskade vilda djur — och ett av de snabbast minskande. I oktober 2024 uppgraderade IUCN igelkottens hotstatus till "nära hotad" (Near Threatened), eftersom populationerna har minskat med över 30 % på tio år i många europeiska länder. I Finland lever igelkotten vid den nordligaste gränsen av sitt utbredningsområde, vilket gör vår population särskilt sårbar. I denna artikel går vi igenom igelkottens situation, hoten och hur var och en kan hjälpa till.
Populationskollapsen i Europa
Igelkottspopulationen har minskat dramatiskt i hela Europa. I Storbritannien har landsbygdens population minskat med 30–75 % sedan år 2000 och igelkotten klassas som sårbar (Vulnerable). I Tyskland har populationen halverats i Bayern på tio år. I Nederländerna klassas igelkotten som starkt hotad (Endangered). I Sverige och Norge beräknas populationen ha minskat med över 30 %. En omfattande studie publicerad 2025 (Biological Conservation) bekräftade att igelkottspopulationen har minskat i mer än hälften av de europeiska länder där arten förekommer. I Europaparlamentet har arbete inletts för att skapa en EU-omfattande strategi för igelkottsskydd.
Igelkotten i Finland
I Finland lever igelkotten vid den nordligaste gränsen av sitt utbredningsområde — det sammanhängande utbredningsområdet sträcker sig ungefär till linjen Torneå–Kuhmo. Igelkotten är fridlyst enligt naturvårdslagen (9/2023). I den finska rödlistebedömningen 2019 klassades igelkotten som livskraftig (LC), men det finns ingen systematisk övervakning av populationsutvecklingen och en minskning misstänks. Igelkotten behöver minst 155 frostfria dagar för att kunna fortplanta sig och samla tillräckliga fettreserver för vinterdvala — Finlands korta sommar gör detta utmanande. Hos oss lever igelkottar nästan uteslutande i närheten av bebyggelse: på gårdar, i parker och trädgårdar.
Varför minskar igelkottarna?
De största hoten är orsakade av människan. Trafiken dödar hundratusentals igelkottar i Europa årligen — enbart i Tyskland upp till en miljon, i Nederländerna 340 000 och i Belgien 230 000–350 000. Fragmentering av livsmiljöer med täta staket hindrar igelkottens rörelse. Intensifierat jordbruk, bekämpningsmedel och insektsdöd minskar födotillgången. En dansk studie publicerad 2024 visade att 84 % av undersökta igelkottar hade exponerats för gnagargift och 43 % för bekämpningsmedel. Klimatförändringen orsakar förtida uppvaknanden från vinterdvala som förbrukar kritiska fettreserver.
Robotgräsklippare — ett växande hot
Robotgräsklippare har blivit ett av de mest betydande hoten mot igelkottar. I en studie publicerad 2024 av Oxfords universitet och Leibniz-institutet testades 19 robotklippare — praktiskt taget alla orsakade skador på igelkottar. I Tyskland dokumenterades under 16 månader 370 igelkottar skadade av robotgräsklippare, varav nästan hälften dog. Det verkliga antalet är betydligt högre. Igelkottar är nattdjur och robotgräsklippare körs ofta nattetid utan uppsikt — igelkottens försvarsmekanism (att rulla ihop sig till en boll) skyddar inte mot klingorna. Det viktigaste budskapet: kör aldrig robotgräsklipparen på natten.
Hur kan du hjälpa igelkottarna?
Gör en igelkottsöppning i staketet — ett hål på 13 × 13 cm vid staketets botten räcker och gör det möjligt för igelkottar att röra sig mellan trädgårdar. Detta är den enskilt mest effektiva åtgärden. Kör inte robotgräsklipparen efter skymning. Lämna vilda ytor i trädgården — lövhögar och rishögar erbjuder boplatser. Ställ ut friskt vatten i en grund skål. Som tillskottsfoder passar kattmat (köttbaserad, inte fisk) — ge aldrig bröd eller mjölk, det orsakar diarré. Undvik bekämpningsmedel och snigelgift — igelkottar är naturens bästa snigel- och snäckbekämpare. Kontrollera alltid eldhögar och lövhögar innan du tänder eld. Installera en ramp i dammen, eftersom igelkottar kan simma men tröttnar snabbt.
Bygg ett vinterbo åt igelkotten
Ett av de bästa sätten att hjälpa igelkottar är att bygga ett vinterbo, ett så kallat igelkottshus. I Finland varar vinterdvalan upp till 8 månader — från oktober till april — och ett bra bo kan avgöra om igelkotten överlever. Enligt anvisningar från Finlands naturskyddsförbund och WWF Finland är det enkelt att bygga ett vinterbo:
Käsittelemättömistä laudoista (EI vaneria — vaneri ei hengitä ja homehtuu) rakennetaan noin 40 × 40 × 40 cm:n laatikko ILMAN pohjaa — avoin pohja päästää virtsan valumaan maahan eikä siili jäädy märkään pohjaan. Yhdelle seinälle sahataan 10 × 15 cm:n sisäänkäynti aukko, johon kiinnitetään kolmesta laudasta rakennettu 15–20 cm:n tunneli — tunneli estää kettuja ja kissoja pääsemästä sisään. Molempiin yläkulmiin porataan tuuletusreiät (homeenesto). Kansi tehdään irroitettavaksi ja päällystetään kattohuovalla vesisateelta suojaksi. Sisälle levitetään ensin soraa (salaojitus), sitten multaa, sammalta ja lopuksi tila pakataan täyteen kuivia lehtiä (vaahteran lehdet ovat siilien suosikkeja) ja heinää. Pesä sijoitetaan rauhalliseen, varjoisaan paikkaan pohjoissuuntaan — EI aurinkoiselle puolelle, sillä keväinen aurinko herättäisi siilin liian aikaisin. Suuntaa sisäänkäynti tuulelta suojaan. Pesän tulee olla valmis viimeistään syyskuun lopussa, mielellään jo elokuussa. Lokakuun ja huhtikuun välillä pesää ei saa avata eikä häiritä — lumen alla oleva pesä on lämmin ja turvallinen. Älä koskaan poista lunta pesän päältä. Keväällä (touko-kesäkuussa) pesä puhdistetaan hansikkaat kädessä, pestään kuumalla vedellä ja täytetään uudelleen tuoreilla lehdillä.
Siili kurkistaa puisesta suojastaan. Yksinkertainenkin siilitalo voi pelastaa siilin hengen talvella. Kuva: Alexas Fotos / Pexels.
Yksityiskohtaiset rakennusohjeet kuvien kanssa löydät täältä: Suomen luonnonsuojeluliitto (sll.fi), WWF Suomi (wwf.fi) ja YLE Strömsö (yle.fi).
Osaatko rakentaa siilitalon ja haluaisit rakentaa myös muille? Ota meihin yhteyttä — yhdistämme sinut apua tarvitsevien kanssa. Yhdessä voimme auttaa Vaasan alueen siilejä selviytymään talvesta.
Siili tarvitsee apua, jos se horjuu tai makaa kyljellään, liikkuu päivänvalossa (terve siili on yöeläin), sillä on näkyviä vammoja tai kärpäsen toukkia, tai se on syksyllä (syyskuusta lähtien) pieni — alle 600 g. Alkukesällä pienet siilit ovat usein poikasia, jotka syntyvät kesä–heinäkuussa ja painavat vain 120–350 g: tämä on normaalia. Mutta syyskuusta lähtien alle 600 g painava siili ei selviä Suomen talvihorroksesta ilman apua. Nosta siili paksut hansikkaat kädessä ja aseta se korkeareunaisen pahvilaatikon sisälle, jossa on pyyhe pohjalla. Tarjoa lämpöä — lämpimällä vedellä täytetty, pyyhkeeseen kääritty kuumavesipullo on esimerkiksi helppo vaihtoehto. Tarjoa vettä ja kissan ruokaa. Ota yhteyttä eläinlääkäriin mahdollisimman pian. Eläinklinikka Saarella hoidamme yhteistyössä Nordic Wildlife Caren kanssa myös loukkaantuneita siilejä — tuo eläin klinikalle, niin annamme ensiavun ja järjestämme tarvittaessa jatkohoidon.
Vasemmalla: 420 g siili, oikealla: 750 g siili — puhelin kokovertailuna. Syksyllä alle 600 g painava siili ei selviä talvihorroksesta ja tarvitsee apua, mutta alkukesällä pienet siilit ovat usein terveitä poikasia. Kuva: Eläinklinikka Saari.
Siili on yöeläin, joka kulkee noin 1–2 km yössä ravintoa etsien. Aikuinen siili painaa 600–1 100 g ja sillä on noin 5 000–6 000 piikkiä. Ravintona ovat kovakuoriaiset, toukat, etanat, kotilot, madot ja hyönteiset — siili on puutarhurin paras ystävä. Talvihorros kestää Suomessa noin lokakuusta huhtikuuhun: ruumiinlämpö laskee 35 asteesta jopa 1–4 asteeseen ja syke putoaa 190:stä noin 20 lyöntiin minuutissa. Lisääntymiskausi on huhti–syyskuussa, ja naaras synnyttää keskimäärin 4–5 poikasta. Siilin keskimääräinen elinikä luonnossa on 2–3 vuotta. Suomessa siili tarvitsee vähintään noin 450–600 gramman painon selviytyäkseen talvihorroksesta.